Hallo= Hei!
Täällä kirjoittelee Kiia Levander ja Janette Savolaine☺ Olemme Hyrian toisen vuoden lähihoitaja opiskelijoita Olemme tällä hetkellä Saksassa vaihdossa ja asumme isäntäperheessä. Valitettavasti hän ei puhu englantia, joten kommunikatiomme on vaikeaa. Meillä on onneksi joskus yhteensä kolme tulkkia. Ymmärrämme joitain sanoja saksaksi, mutta elekielellä vastaamme. Tähän asti kaikki on sujunut hyvin ja olemme nauttineet. Mutta nyt olemme kertoneet meistä jo tarpeeksi, joten mennään tämän päivän pariin!
Aamulla heräsimme klo 5.45, josta vietimme 30min maaten, kun edellisen päivän matka uuvutti meitä vielä. Sen jälkeen isäntäperhe oli tehnyt meille aamupalan valmiiksi. Ja klo 7 lähdimme kaupan kautta kouluun.
Koulussa oppilaat ottivat meidät avoimin sylin vastaan. Tosi monella oli kyllä vaikeuksia englannin kielen kanssa. Tunnin alettua koulun kv-vastaava haki meidät pois ja esitteli koulua.


Alku tunneilla oppilailla oli menossa viriketuokioita vanhuksille, johon pääsimme osallistumaan, vaikka molemmat olimme pihalla melkein koko tuokion ajan. (Kielimuuri)
Viriketuokion jälkeen alkoi suoraan toinen tunti, jolloin emme edes tienneet mikä tämän kurssin aihe on. Joten käytimme tehtävän ymmärtämissessä sanakirjaa ja google kääntäjä, mutta ei meille selvinnyt koko tekstistä kuin yksi sana.
Kesken koulupäivän saimme luvan lähteä tutkimaan mühldorfin keskustaa, joten lähdimme katsomaan saksalaisia kauppoja, joten päädyimme H&M. Kiertelimme pitkin muhldorfin katuja. Lopulta päädyimme kahvilaan nimeltä "venetsia caffe" Menimme takaisin koululle viimeiselle tunnille, josta emme myöskään oikein saanet selvää, ainakaan lopusta. Uskomme että tunnin alussa
oli ergonomiaa.
oli ergonomiaa.
Ps. kun koulun jälkeen lähdimme käymään lidlissä ostamassa ruokaa, jonka jälkeen kuulimme, että saksalaiset eivät syö yleensä "iltaruokaa", koska he syövät koulussa\töissä tarpeeksi. Kuitenkin kotona söimme kanapastaa, jonka jälkeen pidimme päivälevon ja sitten meidän "hostin" poika ja hänen tyttöystävänsä vei meidät kahville. Siellä tietysti opetimme toisillemme kaikki "tärkeimmät" sanat omilla kielilämme
Danke - Kiia&Janette









Ei kommentteja:
Lähetä kommentti